Kahvilan tai pop-up-kahvilan perustaminen: mitä tarvitset
Julkaistu 7.11.2026 · vaivatta.
Kun kahvila, pop-up tai ruokarekka alkaa olla totta, tehtävälista kasvaa nopeasti. Kokosimme yhdelle sivulle ilmoitukset, jotka tehdään ennen avaamista, ja laitteet, joita tiskille tarvitaan. Viranomaisasioissa linkitämme aina alkuperäiseen ohjeeseen.
1. Ilmoitus elintarvikehuoneistosta
Ruokaviraston ohjeen mukaan elintarvikehuoneistosta tehdään ilmoitus kunnan elintarvikevalvontaan viimeistään neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista. Ilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti Ilppa-palvelussa. Vastausta tai tarkastusta ei tarvitse odottaa ennen avaamista. Ennen aloittamista tarvitaan myös kirjallinen omavalvontasuunnitelma.
Lähde: Ruokavirasto, Ravintolan perustaminen, osa 1.
2. Ruokarekka tai liikkuva kioski
Ruokarekka, kärry tai teltta on liikkuva elintarvikehuoneisto, ja siitäkin tehdään ilmoitus elintarvikevalvontaan. Tarkista kotikuntasi ohje, esimerkiksi Tampereen ohje liikkuvasta elintarvikehuoneistosta.
3. Anniskelu
Jos aiot myydä alkoholia, tarvitset anniskeluluvan. Lupa-asioita hoitaa vuoden 2026 alusta Lupa- ja valvontavirasto, jonka sivuilta löydät ajantasaisen hakuohjeen.
4. Kassa ja maksaminen
Yksinkertainen kassa on puhelin, maksupääte ja mobiilitulostin. Kiinteässä kahvilassa tabletti telineessä, kuittitulostin ja kassalaatikko ovat yleinen kokoonpano. Jos tilaukset menevät keittiöön, tarvitset kassajärjestelmän, joka tulostaa keittiöön oman lapun. Vertailimme kolme kokoonpanoa kassajärjestelmäoppaassamme, ja SumUpin ja Zettlen kanssa toimivat laitteet ovat omassa oppaassaan (linkit sivun lopussa).
Kassan laitteet
Epson TM-P20II -mobiilikuittitulostin, 203 dpi, USB-C, Bluetooth
Tilaustuote
314,90 €
sis. alv 25,5 % 250,92 € alv 0 %
Epson TM-m30III -kuittitulostin, USB-C ja Ethernet, musta
Tilaustuote
272,90 €
sis. alv 25,5 % 217,45 € alv 0 %
UutuusStarTech.com ARMTBLTUGN -joutsenkaulateline tabletille, pöytäkiinnitys, 7-11", musta
Varastossa
69,90 €
sis. alv 25,5 % 55,70 € alv 0 %
APG ECD330 -kassalaatikko, 5 seteli / 8 kolikko, RJ11, musta
Varastossa
89,36 €
sis. alv 25,5 % 71,20 € alv 0 %
Heipa-kuittirulla 80 × 80 mm, 20 rullaa, 80 m, BPA-vapaa (80 mm kuittitulostimet)
Varastossa
45,68 € (20 kpl)
sis. alv 25,5 % 36,40 € alv 0 %
2,28 € / kpl 1,82 € / kpl alv 0 %
5. Kassajärjestelmä, kun keittiö on mukana
Sentiami on oma kassa- ja tilausjärjestelmämme ravintoloille ja kahviloille. Se toimii selaimessa ja ohjaa keittiötilaukset oikeille pisteille, ja QR-pöytätilaukset ja Wolt tulevat samaan listaan.
Kassajärjestelmä
Sentiami Kassa & tilaukset
alkaen 74,05 € / kk
sis. alv 25,5 % 59,00 € alv 0 %
6. Verkkosivut ja löydettävyys
Asiakas etsii aukioloajat ja sijainnin netistä ennen kuin tulee paikalle. Ylläpidämme WordPress-sivuston puolestasi, joten sinun ei tarvitse huolehtia päivityksistä.
Verkkosivut
WordPress-huolto ja hosting
74,05 € / kk
sis. alv 25,5 % 59,00 € alv 0 %
Muistilista ennen avaamista
| Tehtävä | Milloin |
|---|---|
| Ilmoitus elintarvikehuoneistosta | Viimeistään 4 viikkoa ennen avaamista |
| Omavalvontasuunnitelma | Valmiina ennen aloittamista |
| Anniskelulupa (jos alkoholia) | Ennen kuin alkoholia myydään |
| Kassa, tulostin ja maksupääte | Testattuna ennen ensimmäistä myyntipäivää |
Usein kysyttyä
Mitä tarvitsee kahvilan perustamiseen?
Viranomaisille ilmoitus elintarvikehuoneistosta ja omavalvontasuunnitelma, alkoholia myytäessä anniskelulupa. Tiskille kassa, maksupääte, kuittitulostin ja käteistä varten kassalaatikko. Lisäksi verkkosivut, joista asiakas löytää aukioloajat.
Pitääkö odottaa tarkastusta ennen avaamista?
Ruokaviraston ohjeen mukaan ei: kun ilmoitus on tehty ajoissa, toiminnan voi aloittaa odottamatta vastausta tai tarkastusta.
Miten pop-upin voi aloittaa pienellä budjetilla?
Puhelin, maksupääte ja mobiilitulostin riittävät alkuun. Kiinteän kassan voi lisätä myöhemmin.